Tarvikkeita? huom: päivitykset laahaa perässä...
Tarvikkeita tuntuu kertyvän tasaista tahtia... Osa siksi että on ollut todellista tarvetta. Osa siksi että ei ole päässyt ohitse kaupassa ja osa siksi että ei ole tajunnut ekalla kerralla ostaa kunnollista. Tarvikkeiden perässä hinnat (merkintä n. tarkoittaa käytännössä että olen unohtanut mitä ko tuote maksoi mutta muistan suuruusluokan)
Hihnat, pannat ja valjaat - Fleksi. Ei oikeastaan ole käytössä, koska en luota siihen (mekanismi ei tunnu riittävän tämänkään kokoisen koiran pitämiseen saati isomman). Lisäksi se on hankalan iso lenkillä pidettäväksi. (yli 10€) lisäksi saatiin kaksi ruokasäkin mukana...
- Nahkahihna BGB-lukolla. Käytössä lähes jatkuvasti. Laadukas nahkahihna kestää (hyvällä huollolla) ja siitä saa hyvän pitävän otteen. (n. 25€)
- Nahkahihna 2:lla BGB-lukolla ja kolmella renkaalla eli ns. monitoimihihna. Käytössä lähinnä kun lenkkeilen sauvojen kanssa ja kiinnitän koiran vyöhön. Ihan kätevä kapistus. (n. 17€)
- Nahkahihna pistoolilukolla. Ei oikeastaan juurikaan käytössä. Punoksen natisevat (suutarin tekemät ompeleet toisessa hihnassa tuntuvat luotettavammalta), nahka on kovaa ja pistoolilukko on epäluotettava (välillä jumiutuu, välillä aukeaa itsestään) (n. 10€)
- Nahkainen vinttikoirapanta. Ehdottomasti ainoa oikean mallinen panta bedulle. Kapeat painaa helposti kurkkua ja saa aikaan köhimistä (kun beduilta puuttuu kurkunpään päällinen rasvakerros mikä muilla koirilla on) vaikka koira ei vetäisikään. Käytössä lähes aina kun käytän pantaa. (n. 30€)
- Nahkainen heijastinpanta. Liian kapea. Muuten olisi hyvä kapistus. (n. 18€)
- Satiininen juhlapanta. Käytössä tietysti juhlissa... Aivan liian hepponen lenkkeilyyn, eikä siinä ole edes kiinnitys mahdollisuutta hihnalle. Käytetään silloin kun on vieraita läsnä että on jotain mihin tarttua, jos tarvitsee... (itsetehty n. 5€)
- Pehmustettu, leveä, puolikuristava panta (3kpl) Aika hyviä ja helppo käyttöisiä pantoja. Tykkään vinttaripannasta kuitenkin enemmän. (itsetehdyt 2kpl n.5€, ostettu timanttiversio 18€)
- Heijastin valjaat (2kpl) Toiset liian pienet, siksi 2kpl. Muuten hyvät mutta istuvuus voisi olla parempikin. Lisäksi Yuki pääsee näistä halutessaan ulos... Plussaa heijastimista. (n. 30€/kpl)
- Valjaat lisäosalla. Suunniteltiin asiasta tehden Yukille. Näistä se EI pääse ulos vaikka kuinka yrittäisi. Ainoa miinus puoli on se että fleece pehmuste hinkaa turkin huonoksi kostealla kelillä (lisäksi vaatteiden päälle sovitus on aika hidasta kun säädettävää on niin paljon). Valmistaja oli aivan ihana ihminen ja vielä hieno sääsi valjaita kun ne eivät ekalla yrittämällä olleet täydelliset. Kunhan saan toisen bedun, toivon että myös sille on mahdollista hankkia tällaiset valjaat (eri pehmusteella tosin) (kiitos Jenni!) (n. 35€)
- Vetovaljaat. Vetämiseen. Nämäkin valmistettiin Yukille mittojen mukaan ja tekijä oli vielä niin fiksu että osasi huomioida selän kaaren (kiitos Annie!). Käytössä pyöräillessä, taakkaa vetäessä, juostessa, hiihdossa... (n. 30€)
- Savun panta ja hihna. Pentutarvikkeet, vaalean siniset/liilat ruskeilla tassukuvioilla :) Panta kasvaa kivasti pennun mukana. (yht. n. 20€)
- Savun valjaat ja uusi hihna. Y-malliset punaiset valjaat. Panta painoi pienen kurkkua joten sitä ei nyt käytetä enää. Hihna taas oli mystisellä tavalla alkanut mennä poikki? ;) (yht. 45€)
- Savun uusi panta, puolikuristava, leveä, nahkainen panta. Hankittiin jotta päästää tarpeeksi nopeassa tahdissa ulos... (18€)
- Yukin uudet valjaat, y-malliset. Koska edelliset aukeaa itsestään... (23€)
- Savulle uusi vinttikoirapanta. Että päästään maastojuoksemaan. Teetettiin mittatilaustyönä ja kyllä muuten kannatti! (olikohan 25€?)
- Yukille uudet nahkaiset pannat mittatilaustyönä. Toinen puolikuristava agilityyn ja toinen "timanttipanta" kyläreissuille yms. (alle 60€ toimituskuluineen yhteensä)
- 2kpl nauhafleksejä. Saatiin kaupantekiäisiin. Käytössä Savulla juoksujen aikaan että se saisi edes hieman enemmän liikkumisvapautta kun juoksemaankaan ei pääse.
- Tuplahihna. Kahden koiran taluttamiseen maailman paras väline. Välissä oleva osanen pyörii ja estää siis hihnaa solmiutumasta. Saatiin lahjaksi mutta pikkulintu kertoi että teetettiin suutarilla ja maksoi n. 25€.
Vaatteetlinkki pipo-ohjeeseen linkki huovutettujen tossujen ohjeeseen - Kurapuku, mittatilaustyönä. Plussaa heijastimista ja istuvuudesta. Miinusta siitä että puvusta tulee nykyisin vesi läpi! (n. 70€)
- Sadetakki, pitää hyvin vettä ja näkyy hyvin (kirkkaan keltainen). Oli myös halpa (ellokselta) ja kaiken lisäksi äiti osti tän meille. Negatiivista: jostain ilmestyneet pysyvät tahrat (?), jalat kastuu, takissa on toisella puolella tasku joka pyrkii vetämään takkia vinoon. (n. 20€)
- Kevyt mantteli. Todella halvat manttelit joita ostin kaksin kappalein ihan siltä varalta että jos toista tarvitaan vielä... istuvuus aika hyvä (voisivat olla himpun pidempiä), samoin lämmittävyys. Negatiivista on se ettei näissä ole heijastimia ollenkaan (pitäisi ommella vaan kun ei ole muistanut/ehtinyt/jaksanut) (2kpl, 10€/kpl)
Mantteleiden kanssa kävikin niin ikävästi että kutistuivat pesussa (nyt selkäkappale on liian lyhyt ja vatsakappale edelleen liian pitkä). Manttelit jäävät odottamaan seuraavaa koiraa. - Toppa manttelit (4). Aika hyvät takit. Lämmittävät ihan kivasti, tosin kovilla pakkasilla tarvitaan muutakin. Istuvuus on kaikissa aika hyvä tosin puuttuu heijastimet. (4kpl, oma tekoinen n. 15€ , ostettu kultainen n. 21€, ostetut musta ja sininen 10€kpl, kutistuivat pesussa joten ovat nyt Savulla)
- Villapusero. Villainen versio kutittaa Yukia ja on hieman liian pieni. Toisaalta se pitää koiran lämpimänä vaikka se kastuisikin ja joustaa hyvin liikkeissä mukana. Kun tekee itse niin saa istuvaa. (2kpl, 1 työn alla, äiti on ostanut langat... joten en tiedä hintaa. Viimeisimpään oma tekemään on mennyt 4 kerää suht edullista ei-villaista lankaa. Savun villapusero on tekeillä. Arvioitu langan kulutus on vajaa 4 kerää 2,5€/kerä eli yhteensä paidalle tulee hintaa 10€.
- Leopardi puku. Tein itse. Hintaa puvulle tuli varmaan n. 20€. Pukua tehdessä oli tärkeää saada istuva puku jossa on tarpeeksi pitkät lahkeet ja lisäksi huppu suojaamaan korvia. Käytän tätä kovalla tuulella ja kovilla pakkasilla yhdistettynä johonkin takkiin.
- Toppapuku. Ostin tämän alennusmyynnistä. Ihan ok puku jos sen alle pukee jotain muuta. Yksinään se ei juurikaan lämmitä koska istuvuus on samaa luokkaa kuin valmispukujen yleensäkin: puvun joutuu ostamaan selän pituuden mukaan jolloin lahkeet ovat lyhyet ja koko puku liian leveä. (n. 25€)
- Pipo (2kpl). Äiti on ystävällisesti kutonut Yukin korville pipoja. Ensimmäinen oli villaa ja kutittaa aika kamalasti. Toinen on muistaakseni akryylilankaa. Korvat kannattaa ehdottomasti suojata kovilla pakkasille ja muutenkin jos on pakkasta ja tuulee. Korvat ovat herkät paleltumisella ja paleltuneet korvat menevät herkästi rikki jos koira ravistelee päätään. (langat ?€)
- Tassutossut. Tarvitaan joka talvi uudet... hinta vaihtelee
- Juoksuhousut Ostin varalta kun Savu tuntui käyttäytyvän kummallisesti. Juoksuja odotetaan edelleen joten en tiedä kuinka hyvät ovat oikeasti. (17€?) ja tän voi sit kertoa kolmella... Oli hyvät -> ostettiin lisää.
- Lasten sadetakki josta muokattiin Savulle sadepuku (19€)
- Toppapuku Savulle. kaveri ompeli (n. 30€)
- Sadepuku, Savulle Janutexilta punainen jaloissa olevilla heijastimilla. Istuu hyvin, pitää vettä hyvin ja heijastelee hyvin eli oikein hyvä kaikin puolin (n. 40€)
- Sadepuku, Yukille Janutexilta kun Savun oma oli niin hyvä. Tähän ymmärsin tilata pidemmän kauluksen. Kuosina on lumileopardi mikä on tosi kaunis ja hauska mutta hukkuu metsään yllättävän hyvin eli ei turvallisin vaihtoehto. (hinta alle 60€)
Lelut - Tennispallo (2kpl) (pari euroa/kpl)
- Pehmolelu "Pörri" (7€)
- Vinkulelu "Ankka" (4€)
- Köysilelu (2kpl) (muutama euro/kpl)
- Kongi (en muista?)
- Kuminen lelu (sininen) (saatiin lahjaksi)
- Frisbee (2€)
- Pehmolelu "Puppe" (löydettiin)
- "Auton rengas" (saatiin lahjaksi)
- Possu, käsinukke (2,5 €)
- Narun perässä roikkuva kongi (6€)
- Lukematon määrä palloja, vinkuleluja yms. En muista enää puoliakaan mitä on hankittu ja iso osa päätyy roskiin ennemmin tai myöhemmin kun eräät hajottavat lelujaan..
Koulutus yms. - Nahkainen palkkauslelu (?€) x2
- Naksutin (3€)
- Koulutusliivi (emännälle) (ilmainen,mainosliivi)
- Pieni vinkulelu palkkaukseen (2,5€)
- Monta vinkulelua palkkaukseen (yht 5€)
- 2 kumista vetolelua noutamisen opetteluun (ehkä 10€ yhteensä)
- tennispallo parittoman sukan sisäll, palkkaukseen (n. 1€)
Koiran hoito - Kynsisakset (3,5€) + uudet kynsileikkurit Yukille hoitoon 9€
- Trimmeri (eka: 40€, toka: 86€, kolmas yli 200€ Huom: ei kannata ostaa halpaa ja huonoa!) Tällä hetkellä käytössä Oster A5 kone johon on ostettu kolme terää: 4, 5 ja 15. Yhteishinta kone + terät: 261€.
- Trimmerin puhdistusaine/öljy 14€
- Trimmaussakset (Eickerit 59€)
- Kampa (4€) + 1 uusi kampa n. 6 puntaa + uusi kampa Yukille hoitoon 10€
- Karsta (3€) + 2 uutta karstaa... n. 6 puntaa / kpl
- Trimmauspöytä (135€)
- Shampoo + hoitoaine (olisko 20€/pullo ja vajaa pullo/vuosi/koira menee)
- Kuivaaja. (Mallia halpis eli ihmisten hiustenkuivaaja jossa on kylmäpuhallus. 25€) Ehdottomasti tarvittais parempi...
Koiran lääkekaappi- Tankoparsaa (siltä varalta että koira syö jotain terävää)
- Suolaa (oksennuttamiseksi)
- Hunajaa (Xylitolimyrkytyksien varalta)
- Hiilitabletteja (muita myrkytyksiä varten)
- Punkkipihdit
- Desinfiointiainetta
- Pahan makuista desinfiointiainetta (koira ei nuole sitten itseään)
- Maitohappobakteereita
- Jotain lääkettä vatsatautiin (en muista mitä, ne oli tabletteja)
- Elektrolyyttijauhetta (vatsatauteihin)
- Siteitä
- Steriilejä sidetaitoksia
- Kortisonivoidetta
- Megadermiä
- C-vitamiini rakeita
- Kyypakkaus (x3)
- Parafiiniöljyä (suolistotukoksien hoitoon)
- Resilar yskänlääkettä Savun yskään
- Korvien puhdistusaine
- Korvatippoja
- Rimadyl särkyyn (Yukille lihasvenähdykseen), hätätilassa ketoprofeenia voi syöttää myös
- aloe vera suihketta hyttysten karkotukseen (20€/pullo)
- Pieni mukana kulkeva ensiapupakkaus sis: kyypakkaus, punkkipihdit, hanska, sterilointiliinoja. 5€ + kyypakkaus
Sekalaista - Kevythäkki (alle 40€)
- Autovaljaat (n. 30€)
- Kevytmetallihäkki (tarpeeksi iso kahdelle koiralle, 49,90€)!
- Läjäpäin heijastimia (yht 15€)
- Vilkkuvalot hihnoihin 6€/kpl yht 2 kpl
- Uusi auto... että kaikki mahtuu... :D melko monta euroa...
- Patja kevythäkkii: vanha vaahtomuovipatja porukoilta. Päälliset ompelen kankaista joita löytyy kaapista. Ennestään oli iso tyyny (80x80cm) 9€.
|