Miksi juuri bedlington?

Me päädyimme bedlingtoniin pitkän harkinnan jälkeen. Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, että sitä asiaa piti miettiä kaksi vuotta ennen kuin oikea rotu löytyi. Lisäksi nyt alkaa olla jo vaikea muistaa mitkä kaikki syyt asiaan vaikuttivat silloin aikoinaan. Nykyisellään rotu tuntuu jotenkin niin omalta että on vaikea kuvitella mitään muuta joka sopisi meille yhtä hyvin, vaikka välillä leikittelenkin ajatuksella muun rotuisesta (lähinnä vinttikoirista). 

Koiran hankintaa harkitseville suosittelen oikeasti listaamaan koiran pidon hyvät ja ennen kaikkea myös huonot puolet. Jos koiran on jo päättänyt hankkia, kannattaa laatia myös lista siitä millaisen koiran haluaa.  Rotuja on todella paljon ja niissä on ihan oikeita eroja. Listan laatiminen helpottaa päätöksen tekoa ja silloin tulee varmemmin valinneeksi rodun, joka sopii juuri itselle juuri siihen elämäntilanteeseen. 

Oma listani näytti aikanaan suunnilleen tältä:

* Koiran pitää olla ns. koiran kokoinen, mutta kuitenkin tarpeeksi pieni että sen kanssa on helppo kulkea mm. junassa (ja että sen jaksaa tarvittaessa nostaa ja syliin mahtuminen on plussaa)

* Koirasta ei saisi mielellään lähteä karvaa  eikä sen turkin hoito saisi kuitenkaan olla kovin vaikeaa (ja sen pitäisi onnistua itseltä)

* Koiran pitäisi sopia ensimmäiseksi koiraksi, kerrostaloon

* Koiran pitäisi sopia myös lapsiperheeseen vaikka meillä ei lapsia vielä olekaan (tilanteet voivat muuttua).

* Koiran luonteen pitää natsata: halusin pehmeän ja jossain määrin ohjaaja herkän koiran, koska näistä minulla oli kokemusta. Halusin myös koiran jolla olisi hieman "omaa tahtoa ja temperamenttia" eli koulutus voisi kuitenkin olla hieman haasteellisempaa... Koiran piti olla rauhallinen, sillä en pidä häseltävistä koirista. Lisäksi halusin fiksun koiran sillä nautin sellaisten kanssa työskentelystä vaikka se joissain tilanteissa voi olla rasitekin.

* Rodun pitäisi olla terve ja pitkäikäinen, sillä en haluaisi joutua luopumaan koirasta kovin nuorella iällä.

* Koiralle pitäis riittää kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä päivittäin, sillä itse en ollut koiraa ottaessani lainkaan liikunnallinen ja tietämys koiraharrastuksistakin oli aika vähäinen (kisaaminen ei kiinnostanut lainkaan).

Olin oikeastaan jo luovuttanut sopivan rodun löytymisen suhteen, kun törmäsin sattumalta bedlingtoniin. Jotenkin tuo (Sirun) nuori koira hurmasi silloin täysin iloisella luonteellaan, kauniilla ulkomuodollaan ja jumalaisen pehmeällä karvalla. Alkoi suuri taivuttelu miehen suhteen ja suuri selvitystyö rodusta. Mitä enemmän rodusta luin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että se olisi juuri oikea rotu meille. Sen koko oli aika täydellinen, siitä ei lähtenyt karvaa, mutta sen trimmaaminen ja hoito ei silti vaikuttanut kovin työläältä. Se sopi ensimmäiseksi koiraksi ja niitä oli myös kerrostaloissa ja lapsiperheissä. Luonne oli juuri sitä mitä hain, mikä olikin todella tärkeää. Rodulle tuntui riittävän kohtuullinen määrä liikuntaa ja aivotyöskentelyä ja harrastuksistakin kasvattajien ainoa vaatimus tuntui olevan näyttelyt (joihin en lupautunut minkä takia pari kasvattajaa kieltäytyi koiraa myymästä minulle). Rodun sanottiin myös olevan yleisesti terve ja pitkäikäinen. Rodussa tavattiin kyllä kuparitoksikoosi nimistä sairautta, mutta se pystyttiin testaamaan geenitestein, jolloin pennuista tiedettiin etteivät ne ole sairaita (nyttemmin on käynyt ilmi että ajattelussani oikaisin tässä pari mutkaa mutta yhtä kaikki DNA testi on iso etu)

Suuri kiitos tässä alkuvaiheessa kuuluu kyllä Sirulle, jonka koiran näin ensimmäisenä. Ja Janelle, joka ystävällisesti vastaili kysymyksiini rodusta ja avasi kotinsa ovet ventovieraalle, jotta tämä pääsimme näkemään trimmausta ja kyselemään rodusta. Janen kautta löytyi sitten se "oikea" kasvattajakin ja sopiva pentu vaikka muillekin kasvattajille soitin ja piinasin heitä kysymyksilläni (omaa kasvattajaa on sitten piinattu aika paljon tämän alkuvaiheen jälkeenkin kysymyksillä, samoin kuin Janea. Kiitos pitkästä pinnasta).

Mies vaati väsytys taistelun. Sen mielestä rotu näytti kummalliselta ja trimmaus hankalalta. Eikä hän ymmärtänyt miksi emme voineet ottaa "jotain normaalia koiraa". Aikansa väänsimme asiasta, mutta sitten sain luvan ottaa bedlingtoninpennun (omahan oli koirani joten oma oli rotupäätöskin, tämä taisi olla se taistelun viimeinen niitti yhdistettynä siihen että tavattuaan Janen koirat miehen asenne muuttui jo suuresti positiiviseen suuntaan). Aika pian meillä asui pieni koiranpentu, joka hurmasi melkein kaikki tapaamansa ihmiset. 

Kun sitten aloin haaveilla toisesta koirasta mies asetti yhden tiukan ehdon:

sen pitää olla samanlainen kuin ensimmäisen.